HPI julkaisi keväällä 2023 uuden radion TF-50 vanhan TF-4x sarjansa jatkajaksi, joka on ollut jo pitkään heidän RTR laitteiden radiona. Uusi TF-50 lähetin on muotoilultaan moderni ja radiossa on muutamia varsin mielenkiintoisia ominaisuuksia, joita tässä ”RTR” luokassa ei olla totuttu näkemään. Radioita saapui meille ensimmäinen erä nyt Huhtikuussa (2023). Tutkitaan nyt vähän tarkemmin mitä siinä on mainittavaa ja mikä saa sen meidän toimiston raadin mukaan erottumaan muista radioista samassa hintaryhmässä.

Toimistomme ihmettelyssä radio saa äkkituntumaltaan positiivista mutinaa ja ergonomialtaan radio erottuu todellakin edukseen. Ratti on selvästi miellyttävämmässä paikassa kuin vanhemmissa radioissa joissa se on totutusti ylempänä. TF-50:ssä on myös hieman pienempi ratti (50mm halkaisija) ja se yhdistettynä todella miellyttävään jousituntumaan (keskimääräistä löysempi/herkempi) on saa raadilta ehdottomasti ison peukun !

Kahva tuntuu ehkä aavistuksen keskimääräistä paksummalta, mutta liipaisimen sijainti on silti sopusuhtainen pienempikätisellekin eikä liian ahdas isompi hanskaiselle. Liipasimen haarukka on hieman ahdas jos talvihanskaa sinne aikoo sovittaa, mutta kesäajoille tuo menee hienosti. Liipasimen jousi on vuorostaan sitten ehkä hieman jäykkä, mutta ei mitenkään mahdoton. Toimiston raati arvioi sen keskiarvoa vastaavaksi. Jäykempiäkin on siis tullut vastaan. Kahvassa on pitävä kumipinta etupuolella, joka takaa hyvän otteen.

Yleisilmeestä toimistomme raati oli samaa mieltä, TF-50 on todellakin ”Robust” eli varsin järeän tuntuinen ja näköinen. Ohjaimessa on parikin lenkkiä,josta siihen saa halutessa liitettyä kaularemmin jos sellaista on tottunut käyttämään. Mukana ei remmiä toimiteta, joten tarvikeremmien puolelta sellainen varmasti löytyy. Myös magneettinen pidike patterikotelon päällä on kiva lisä varsinkin crawlaajille mikäli polulla pitää akkua vaihtaa tai muuten ottaa kori pois. Sokat saa pysymään tallessa eikä niitä tarvitse etsiskellä neulasten joukosta. Kumipehmusteet radion nurkissa ja antenniton ulkomuoto tekee siitä varsin hyvin mukana kulkevan ja vaikka maastossa rymytessä sattuisi ja tapahtuisi niin ainakin radio yrittää olla suojassa eikä heti naarmuunnu jos sen asettaa pöydälle tai kalliolle. Tästä myös iso peukku !

Kätisyyden vaihto ! Tämä on se mikä tämän radion nostaa esille muista. Tässä hintaluokassa tarjolla on nyt radio, josta saadaan ratti käännettyä vasemmalle puolelle tarvittaessa. Paljon kysytty ja toivottu ominaisuus on vihdoin tarjolla. Monelle yhden tekevää, mutta vasenkätisille taatusti Deal breaker. Tästä isot peukut kanssa toimiston raadilta !
Vastaanotin on varsin perinteisen oloinen. Hieman ehkä kookas (26x34mm pohjapinta-alaltaan) toimiston raadin ollessa niin Sanwa orientoituneita (RX-482 18x24mm), mutta verrattessa muihin saman tason radioihin koko on hyvin lähellä normaalia. Roiskesuojaus on harrastajille aina hyvä ja Fail-Safe löytyy turvaamaan signaalien katoamista. Noin 190mm pitkä antenni helpottaa tarvittaessa saamaan signaalin vastaanoton korin kuin korin ulkopuolelle parhaan kantaman saavuttamiseen esim, soramontuilla ja polttomoottorikuskeilla normaalikäytössä. Vastaanottimen paritus ja fail-safen asetukset ovat helpot ja selkeästi ohjeissa neuvottu ja vastaava kuin monelle muullakin valmistajalla.
Kaiken kaikkiaan tämä ohjain on sellainen, jollaista tähän hintaluokkaan on odotettu. Kelvollinen perusmankka joka sopii autoon kuin autoon ja ennen kaikkea tarjoaa nyt myös vasureille option höntsä ja bashausluokassa.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy tallentaaksesi tuotteita toivelistalle.