Traxxas Power combo - Kamppanjassa nyt kaikkiin Traxxas BL-2s malleihin laturi ja Lipo akku kaupanpäälle!
Aloitetaan sisustan ja lavarakenteiden hahmottelu yksinkertaisti pahvista askartelemalla.
Koria sovittelemalla ja pieni siivu kerrallaan pahvimallia kaventaen löydetään lopulta mallille sopiva koko jossa se jäykistää ohuen polykarbonaattikorin. Kori menettää merkittävästi jäykkyyttään kun "yläkulma" poistetaan.
Pahvimallista muodot kopioitiin 3mm paksulle Forex-levylle. Forexia on helppo leikata esimerkiksi mattoveitsellä niin että tehdään muoviin viilto tai kaksi ja taitetaan käsissä tai esimerkiksi pöydän kulmaa vasten.
Taitosta varten levyn pintaan tehdään kaksi pientä vastakkaista 45 asteen viiltoa, lähes levy lävistäen.
Levy muokkautuu parhaiten kuumailmapuhaltimella varovasti pehmennettynä. Forex-levyä ei saa päästää palamaan siitä helposti vapautuvien haitallisten aineiden takia ja kuumennettaessakin tulee olla tarkkana ettei levyn pinta ala kuplia. Erilaisia muotteja vasten paineltuna saadaan sisustaksi ja lavan pohjaksi kelpaava tekele aikaiseksi.
Paikoilleen sovittelua. Oikea leveys suhteessa koriin löytyy tälläkin kertaa mattoveistä avuksi käyttäen.
Takaseinän hahmottelua samaisesta Forex-levystä.
Sovittelua...
..ja yksityiskohtien paikoilleen liimaamista. Forexin kanssa paras liima on ihan tavallinen pikaliima säästeliäästi käytettynä. Pinnat kannattaa karhentaa ennen toisiinsa liimaamista.
Takaseinä hiotaan istumaan mahdollisimman tarkasti korin linjojen kanssa. Kori ja sisusta ovat toisistaan irti jotta joustava ja heiluva polykarbonaattikori pääsee elämään sisustan sitä kuitenkin samalla hieman jäykistäessä. Haluttaessa kori voidaan toki kiinnittää muovisisustaan esimerkiksi tarrateipillä.
Penkit
Rc-maastoautoilussa matala painopiste on valttia ja kaikki sisustaan lisättävät yksityiskohdat kasvattavat auton ns. jousittamatonta painoa sekä nostavat painopistettä ylemmäs. Penkit ovat kuitenkin toisaalta erittäin tärkeä osa sisustaa joten ne on syytä tehdä mahdollisimman keveästi. Tässä yksi tapa tehdä helposti melko paljon auton penkkiä muistuttavat viritelmät.
Tarvikelista:
Rasia leikataan ensin kahtia..
..sitten neljään osaan..
..Jotka leikataan istuimen puolikkaiden muotoisiksi. Osat kavennetaan jotta penkeistä saadaan halutun levyiset.
Muovista leikataan yli selkänojan korkuinen pala johon leikataan niskatuen muoto
Niskatuen ja penkin taitoskohdasta poistetaan pieni soiro muovia (ks. edellä) ja tuki taitetaan hieman eteenpäin. Penkin puolikkaat liimataan niskatukikappaleeseen kiinni.
Penkin alapuolelle liimataan toinen muovinpala. Huomaa että penkki leviää hieman istuinosastaan. Geeliliima on hyvä tähän koska se antaa liimauksen joustaa.
Penkki teipataan kiinni ilmastointiteipillä joka toimii samalla toisena värinä. Punaisella ilmastointiteipillä tehtiin tähän vauhdikkaat ralliraidat.
Lavarakenteet ja sisusta mustaksi maalattuna. Penkeille on haettu oikea kulma pienillä muovinpaloilla ja kiinnitetty sisutaan tarranauhatarralla.
Korin sisäpuoli maalattiin mustaksi perinteisin menetelmin. Musta väri lexanin sisäpuolella tummentaa ja tasoittaa myös ulkopuolella olevaa punaista väriä.
Lavakaaret syntyivät pintakäsittelemättömästä 6mm teräsputkesta.
Lavakaarien sommittelua. Tässä mentiin ihan fiilispohjalta, mitään ihmeempää esikuvaa ei ollut katseltuna.
Kaaret juotettiin kiinni hopealla.
Autoon löytyi valoumpiot harrastajan omista varastoista ja niihin porattiin pienet reiät 5mm ledivaloja varten.
Kaaret maalattiin samalla Mastonin kumimaalilla kuin muukin musta väri ja ne kiinnitettiin liimaamalla lavan läpi työnntettyihin ruuveihin. Sisustaan syntyi vielä yksinkertainen kojelauta/rattiyhdistelmä Forexista askarreltuna. Tarrat viimeistelevät paketin!
Sitten vaan sähköt kiinni ja ajelulle! Scaleautolla ajellessa pitää muistaa että niitä tulisi ajaa kuten vastaavaa oikean kokoista autoakin eli rauhallisesti ja maasto ajatuksella huomionottaen. Näin saadaan ajoon enemmän realismia ja kalustokin säilyy kunnossa kun niitä ei ehdoin tahdoin lähdetä rikkomaan!
Projekti valmis!
Projektia aloitettaessa ei ollut mitään selkeää mielikuvaa siitä miltä lopputulos näyttää joten tämä oli tekijääleenkin vähän niinkuin pieni seikkailu! Merkittävästi enemmän realismia saataisiin vaihtamalla alle pienemmät vanteet ja renkaatmutta tällöin suorituskyky kärsisi huomattavasti. Osa jännityksestä mittakaava-uskollisten radio-ohjattavien maastoautoja rakennettaessa onkin juuri tämä suorituskyvyn ja realismin välisen tasapainon löytäminen. Vain mielikuvitus on rajana ja erilaisia materiaaleja kannattaa kokeilla rohkeasti! Toki tulee muistaa että mitä enemmän jälkikäteen lisättyjä yksityiskohtia autossa on, sitä varovaisemmin sillä tulee jatkossa ajaa ettei kaikki vaivannäkö valu hetkessä hukkaan..! Ehkä juuri siksi ainakin tämän harrastajan reissutyökalupakissa on aina pieni purkki pikaliimaa varalta mukana!
Kiitos kaikille projektiin osallistuineille ja sitä seuranneille!
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy tallentaaksesi tuotteita toivelistalle.