Yli 100€ Tilaukset Matkahuollolla Toimituskuluitta Koko Suomeen!
Tiimikuski kertoo: Maskiton efektimaalaus
By:Jani Hovi
Pieni värjäysoperaatio taas vaihteeksi projektinimellä Ihqupinkki. Otin muutamia vaihekuvia maalauksen erivaiheista maalauksen ohessa. Tällä tekniikalla pystyy kätevästi tekemään ilman maskiainetta tällaisia yksinkertaisia maalauksia nopeasti.
Periaate on maalata ensimmäisenä halutut efektit pensselillä, jotka normaalisti tehdään maskaamalla (teippi / nestemaski) ja maalaamalla jokainen väri erikseen ruiskulla. Maalatessa pensselillä on tärkeää tehdä vedot samansuuntaisesti. Huomioi myös, että viivojen tulee olla yhteydessä toisiinsa jotta kuvio näyttää jatkuvalta. Eri kovuuksisilla pensseleillä ja eri maalimäärillä saat erilaisia kuvioita, joten kannattaa kokeilla eri vaihtoehtoja ensin esimerkiksi piirtoheitin kalvolla.
Vaihe 1
Aiemmista virheistä hieman oppineena piirsin ensin suuntaa antavan kuvion korin ulkopuolelle. Tämän jälkeen oli vuorossa mustan värin sutiminen ns. varjostuksiksi piirrettyjen viivojen ulkopuolelle. Itse kuvassa on meneillään valkoisen "tehostevärin" maalaus, jonka ideana on myös leventää pensselillä maalattuja alueita kynäruisku-operoinnin helpottamiseksi.
(Leveämpi väli kynäruiskumaalauksen alueiden välissä vähentää sumuvuotoja)
Vaihe 2
Pinkit häivytykset ruiskutettu korin
etupuolella. Myös mustat (korin takaosassa) varjostukset saivat
hieman lisää häivytyksiä (tässä vaiheessa on helppo korjailla
pensselivirheitä jos tarpeen).
Vaihe 3
Tummempi punainen lisätty ruiskulla korin takaosaan. Tämän jälkeen vuorossa vielä valkoinen väri (nopeammin saa maalattua spraymaalilla).
Vaihe 4
Ikkunoiden kehykset, jotka saa hyvin leikeltyä alkuperäisiin ikkunamaskeihin. Ikkunakehykset värjätään nimenomaan viimeisenä, eikä ennen valkoista väriä. Leikkaa askarteluveitsellä ikkunamaskien ulkoreunoihin haluamasi paksuiset kehykset ja maalaa ne haluamallasi värillä.
Lopputulos.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy tallentaaksesi tuotteita toivelistalle.