Yli 100€ tilaukset postikuluitta Matkahuollolla kaikkialle Suomeen!
23.1.2023
Xray XB4 eli "reiska" on voittajan valinta. Helppona rakenettavana sitä voi myös suositella aloittelijallekin. Alustana EOS-matto.
Morjes! Vuosi se pyörähti käyntiin ja jos ulos vilkaisee niin talvihan siellä näyttäisi olevan. Moni harrastaja käpertyy tähän aikaan vuodesta ilmalämpöpumpun ihanan trooppisen puhalluksen alle rakentelemaan seuraavan ajokauden kiesejään mutta tokihan sitä voi talvella ajaakin!
Maamme useat RC-sisäradat ovat juuri nyt aktiivisimmillaan ja mukaan kyllä mahtuu kun vain rohkeasti itsensä paikalle raahaa. Ei haittaa vaikka olisitte ensikertalaisia, kokeneemmat RC-harrastajat ovat siitä mukavaa sakkia että neuvoja ja säätöohjeita tulee siihen tahtiin että muistiinpanovälineet on vähintäänkin syytä ottaa mukaan.
Mutta milläs sitä kannattaisi sitten sisäratakrossia oikein lähteä yrittämään? Ja mitkä renkaat?
Budjetilla Baanalle
Köyhän ei koskaan pidä ostaa halpaa, sanotaan. RC-touhuissa aloittelijan kannattaa kuitenkin hankkia jos ei halpaa niin ainakin edullista ja opetella sillä ajamisen perusjutut. Ylähyllyjen hiilaripommit kannattaa jättää suosiolla kokeneemmille kuljettajille ihan jo hintatasonsakin takia.
Periaatteessa mikä tahansa kymppikokoinen (eli 1:10 kokoluokan) taka- tai nelivetoinen krossari, truggy tai short course auto soveltuu sisäradalla ajettavaksi. Suurin merkitys on renkailla jotka kannattaa valita paikallisen radan pinnan mukaan soveltuviksi.
Släshillä sisällä? Toimii, kunhan muistaa putsata kunnolla ja ajaa etiketin mukaisesti! Alustana niinsanottu Astroturf eli "golfmatto".
Budjettikurista tiukasti kiinnipitävä saa hyvät vauhdit jo ihan perusmallin Maverick Strada XB harjattomalla, eikä joku Tamiyan edullinen krossari missään nimessä huono vaihtoehto ole kun vaan alle vaihtaa paremmin sisälle sopivat renkaat. Rakennussarjan myötä myös auton tekniikka tulee ihan eritavalla tutuksi kuin valmisaterian kanssa.
Rauhallisemmin käyttäytyvällä vehjeksellä saa hienosti hommasta kiinni ja kun perusajaminen ja säädöt alkavat löytyä niin nopeampiin malleihin siirtyminen käy enemmän kuin luontevasti.
Kokemus on myös osoittanut että aika äkkiä sieltä mekkauspisteen puolelta myös tarjotaan jo käytettyjä kisapelejä asevelihintaan hankkittavaksi. Tarkista kuitenkin aina varaosasaatavuus tai pikemminkin sen mahdollinen puute ennenkuin hankit käytetyn auton. Ainakin Xrayn ja Team Associatedin autoihin pitäisi olla ihan hyvä valikoima maamme kaupoissa.
Eteen Cut Staggerit ja Taakse Minipinnit. Varma resepti takatuuppikrossarin rengastamiseksi!
Siististi Sisällä
Se mitä ei kannata tehdä on tulla hiekkaisella tai kuraisella basherilla suoraan kuralammikosta sisäradalle. Ulkovehkeet on tarkoitettu ulos ja sisällä ollaankin sitten siistimmin! Etenkin mattopinta (EOS, Astroturf ym) muuttuu äkkiä pidoltaan ikäväksi kun siihen sotkeutuu pienempiä partikkeleita ja esimerkiksi vuotava iskari aiheuttaa melkoisen hässäkän kun rataa joudutaan kadonneen pidon vuoksi putsaamaan oikein kunnolla.
Jätä siis se laparenkailla varustettu Mutahirviö takakonttiin ja hanki (tai vähintään huolla kunnolla ja puhdista vielä huolellisemmin) sisärata-ajoa varten sinne paremmin soveltuva auto. Jos et ole varma saako autollasi ajaa kyseisellä radalla niin kysy lisätietoja paikallisesta yhdistyksestä.
Yleisenä huomiona ja ohjeena on havainto siitä että mattokrossarit ovat säädetty todella matalaan maavaraan. Koska pitoa on enemmän ja pinta tasaisempi kuin irtopintaisella radalla, (savi, hiekka jne) voidaan matalalla lentävää autoa myös ajaa merkittävästi nopeammin.
Aloittelijan kannattaa kuitenkin pitäytya aluksi auton perussäädöissä kunnes ajolinjat, hypyt ym alkavat sujua!
Sisärenkaat muodin mukaan. Etualan JConcepts BJ4-autossa nykyaikaiset pinnirenkaat, vieressä Schumacher Big Catissä 90-luvulla suosiossa olleet foamirenkaat. Jotkut kuskit vannovat edelleen foamien nimeen.
Rengas on pyöreä
Mikä sitten on hyvä valinta krossarin renkaiksi sisäradalle? Tähän, kuten ei moneen muuhunkaan asiaan RC-maailmassa ei ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Valittu rengastyyppi profiileineen, kuvioineen ja kovuusasteineen on riippuvainen ajoradan pinnasta. Luonnollisesti auton ominaisuudet ja etenkin kuskin henkilökohtaiset mielipiteet vaikuttavat asiaan.
Tässä kuitenkin jotain kokemuksemme osoittamia nyrkkisääntöjä. Saa riidellä!
Mattopinnalla ajettaessa on tärkeää maksimoida renkaan kosktetuspinta-ala matolle. Tämän takia suositeltu rengastyyppi on ohutpiikkinen pinnirengas.
Muista että liian suuri pito saattaa heittää autosi ympäri tiukoissa mutkissa. Laske autosi maavaraa, vaihda matalaprofiilisemmat renkaat tai muokkaa rengasta poistaen ulkoreunan pinnit.
ERC Sisäkrossi Kisatiimin Suuntaa-antavat Suositukset:
Mattopinta 2WD
Eteen: Schumacher Cut Stagger Low Profile Slim
Taakse: Schumacher Cactus Rear
Mattopinta 4WD
Eteen: Schumacher Cut Stagger Rib Wide tai Schumacher Cactus Fusion
Taakse: Schumacher Cactus Rear
Betonipinta 2WD
Eteen: Schumacher Cut Stagger Low Profile Slim tai Schumacher Mini Pin Slim
Taakse: Schumacher Mini Pin
Betonipinta 4WD
Eteen: Schumacher Cut Stagger Rib Wide tai Schumacher Mini Pin Front
Taakse: Schumacher Mini Pin Rear
Huom! Kisarenkaat eivät sisällä foameja. Vetotavasta riippumatta takarenkaisiin suositellaan Schumacher Medium Insert Rear ja nelivetoisissa eteen Schumacher Medium Insert Front. Takavetoisten autojen eturenkaisiin ei tule inserttejä.
Ylläoleva lista ei tosiaankaan ole mikään kiveenhakattu totuus tai valikoima niistä renkaista joilla vain ja ainoastaan kannattaa tai saa ajaa. Nämä esimerkit antavat kuitenkin hyvää osviittaa siitä minkälaisella renkaalla sisäkrossiin kannattaa lähteä kokeilemaan!
tv: Heikki ja ERC kisatiimi
Verkkosivuiltamme tuotteen tiedot avaamalla löydät kyseisen tuotteen saatavuuden. Mikäli tuote löytyy varastostamme ja tilaat sen ennen kello 15.00, lähetämme tuotteen vielä saman päivän aikana. Paketti saapuu postitse luultavasti jo tilausta seuraavana päivänä, riippuen toki tilauksen määränpäästä. Kaikki tuotteet sisältävät Suomen arvonlisäveron (24 %). Pidätämme oikeuden muuttaa hintojamme.
Jos tuotetta ei löydy verkkosivujen mukaan varastosta ja voit silti tilata sen. Tällöin tuote on ennakkotilattava tuote. Sivulla lukee tieto siitä mikä on arvioitu aika, jossa tuote saadaan toimitettua. Jos mainitussa tuotteessa on valittavana värivariaatioita, voit alustavasti esittää väritoiveen, mutta ikävä kyllä emme voi taata saapuvan tuotteen värivaihtoehtoa varmasti. Tämä riippuu pitkälti toimittajasta, mutta teemme parhaamme saadaksemme toiveenne toteutetuksi. Tämän takia ennakkotilaustapauksissa olemme yhteydessä asiakkaaseen, kun tiedämme toimituksen aikataulun. Näin pyrimme tekemään tilauksesta asiakkaan kannalta sujuvaa ja huoletonta.
Kuljetusvaihtoehtoina kaupassamme ovat Postin paketit ja kirjeet sekä Matkahuollon Lähellä Paketit. Tarkemmat tiedot kuljetuksista avautuvat käyttöösi CheckOut prosessin yhteydessä.
Posti:
Postin toimitusajat tällä hetkellä ovat keskimäärin kirjeillä 4-6 arkipäivää ja paketeilla 1-4 arkipäivää.
* Toimitusmaksu paketeilla suomen sisäpuolella on alkaen 5,90€
* Kirjelähetykset ovat halvempia, mutta ne ovat merkittävästi hitaampia.
Matkahuolto:
*Toimitusmaksu paketeilla alkaen 4,90€ ja yli 100€ tilaukset toimituskuluitta
Nouto Matkahuollon palvelupisteestä: Toimitus valitsemaasi Matkahuollon noutopisteeseen, kuten pakettiautomaattiin, Matkahuoltoon, K-Marketiin tai R-kioskiin pääsääntöisesti 1-2 työpäivän aikana, isoimmissa kaupungeissa myös lauantaisin. Saat ilmoituksen heti, kun pakettisi on noudettavissa.
Katso lähin Matkahuollon palvelupiste: https://www.matkahuolto.fi/palvelupisteet
Nouto:
Varastoltamme on myös mahdollista noutaa tuotteet. Tilauksen noutamiselle on oma vaihtoehtonsa toimitustapavaihtoehdoissa. Ohjeet noutoon löydät täältä.
Hyväksymme tilattujen tuotteiden maksamisen luottokortilla, verkkopankkimaksuna, Paypalin kautta, ennakkomaksuna (tilisiirto) tai postiennakolla. Mobiilimaksuista Mobilepay, Pivo ja Apple Pay onnistuvat. Tuotteet on mahdollista maksaa myös osamaksulla (valittavana Waley ja OP Lasku), sekä joustavasti Klarnalla (valittavana Maksa nyt, Maksa myöhemmin, ja Pilko maksut).
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (ent. Checkout) (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
www.paytrail.com
Klarnan ehdot löydät täältä
Lue osamaksuohjeistus täältä.
Tuotepalautuksissa toimimme yleisten säädösten mukaisesti siten, että tuotteilla on normaali 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus edellyttäen, että tuote on ehjä ja käyttämätön. Aika lasketaan toimituksen luovuttamispäivästä. Pyrimme kuitenkin toimimaan reilusti asiakasta kohtaan ja halutessasi palauttaa tuotteen, olethan ensin yhteydessä meihin ([email protected]). Näin voimme taata, että käsittelemme tapahtuman teitä parhaiten palvelevalla tavalla, henkilökohtaisesti teidän kanssanne.
Hyväksymme uusien tuotteiden palautuksen aina 90 päivään asti. 14 päivän jälkeen vaihtotuotteet hyvitetään vain lahjakortilla kauppaamme.
Halutessasi vaihtaa tuotteen toiseen kauppamme tuotteeseen teemme tuotteen ostohintaa (tai erikseen sovittua korvausta) vastaavan lahjakortin kauppaamme, jonka voit käyttää uutta tuotetta tilatessasi. Myös tuotevaihtotapauksissa asiakas kustantaa itse palautuvan tuotteen toimituskulun varastollemme.
Kaikissa tuotevaihto tapauksissa on tärkeää, että olette aina ensin yhteydessä asiakaspalveluumme [email protected] niin opastamme ja vastaamme kysymyksiinne tarpeentullen.
Ilman ennakkotietoa olevissa palautustapauksissa emme ota vastuuta tuotteen häviämisestä tai häiriötilanteista.
Halutessasi purkaa kaupan tulee tuotteen olla täysin käyttämätön. Palauttamistilanteen ehtojen ei ole tarkoitus olla asiakkaan kannalta hankaloittavia, vaan pikemminkin niillä varmistetaan, että palautuvan tuotteen laatu on kiitettävä, jotta kykenemme takaamaan seuraavalle asiakkaalle kaupassa aivan yhtä täydellisiä tuotteita. Kuten mainittua, olethan ensin meihin yhteydessä ([email protected]) palautustilanteissa, näin voimme taata asioinnin vaivattomuuden teidän kannaltanne.
Huom! Jokaisesta ilman erillistä palautusilmoitusta tehdystä palautuksesta tullaan perimään 10€ käsittelymaksu, joka huomioidaan tuotteen palautusarvossa.
Rikkoutunut tai normaalia ylläpitohuoltoa vaativa tuote ei ole automaattisesti peruste kaupan purkamiseen. Varsinkin radio-ohjattavien sarjojen kohdalla tuotteen huolto ja rikkoutuneiden osien vaihto lähtökohtaisesti kuuluu kuluttajalle. Asiakaspalvelumme auttaa teitä kysymyksissä koskien sarjanne vikaa ja pyrkien saattamaan sarjanne mahdollisimman nopeasti käyttökuntoon. Sarjojen mukana toimitetaan valmistajan toimesta ohjekirja, jonka avulla vioittuneet osat löytyvät samoin huolto-ohjeet.
Noutamatta jätetty Postipaketti ei ole tilauksen peruutus, näistä veloitamme kaikki siitä koituneet kulut, jotka ovat perintäkelpoisia. Kuluttajalla on vastuu seurata itse paketin kulkemista seurannalla, joka toimitusvahvistuksessa verkkokaupasta toimitetaan. Jos olet epävarma olethan yhteydessä asiakaspalveluumme niin autamme sinua tarvittaessa.
Tuotepalautuksesta aiheutuvista kuluista vastaa asiakas.
Lue palautusohjeista lisää täältä.
Takuuasioissa ole aina ensimmäisenä yhteydessä asiakaspalveluumme [email protected]. Liitä viestiin mukaan jos mahdollista valokuvat viallisesta komponentista ja mahdollisimman tarkka seloste viasta ja tilanteesta mikä/mitä edelsi vian ilmenemistä.
Käsittelemme kaikki tapauksesta tapauskohtaisesti ja tavoitteenamme on aina päästä molempia osapuolia tyydyttävään tilanteeseen, jossa tuote on mahdollisimma nopeasti taas käytössä. Tuotevaihtoon johtavissa tapauksissa lähetämme uuden tuotteen vasta, kun rikkoutunut tuote palautuu varastollemme mikäli olemme pyytäneet palauttamaan rikkoutuneen tuotteen.
Käsittelemme KAIKKI takuuasiat vain sähköpostitse, jolloin molemmille osapuolille jää takuukäsittelystä todiste “mustaa valkoiselle”. Ilman sähköpostilla tehtyä ennakkotietoa olevia takuutapauksia varastomme ei ota vastaan.
Elektroniikka:
Myymillämme elektroniikkatuotteilla on normaali vuoden takuu, joka kattaa materiaali- ja valmistusvirheet. Tuotteen käytöstä ja ulkopuolisesti aihetuneet viat eivät kuulu tuotetakuun piiriin. Jokainen takuuasia käsitellään tapauskohtaisesti.
Huom! Monet valmistajat ovat tarkkoja siitä, että elektroniikkakomponentteja ei saa muuttaa (liittimen vaihto) ilman että takuu raukeaa (esim. Traxxas). Tästä löytyy aina maininta tuotteesi ohjekirjasta jos näin on.
Varaosat ja muut komponentit:
Varaosilla on materiaali- ja valmistusvirheet kattava takuu. Väärästä käytöstä johtuva ja ulkopuolisesten vaikuttajien aiheuttamia tuotteiden rikkoutumista ei katsota kuuluvan takuun piiriin. Jokainen takuuasia käsitellään tapauskohtaisesti.
Rikkoutunut tai normaalia ylläpitohuoltoa vaativa tuote ei ole automaattisesti takuunalainen. Varsinkin radio-ohjattavien sarjojen kohdalla tuotteen huolto ja rikkoutuneiden osien vaihto lähtökohtaisesti kuuluu kuluttajalle. Asiakaspalvelumme auttaa teitä kysymyksissä koskien sarjanne vikaa ja pyrkien saattamaan sarjanne mahdollisimman nopeasti käyttökuntoon. Sarjojen mukana toimitetaan valmistajan toimesta ohjekirja, jonka avulla vioittuneet osat löytyvät samoin huolto-ohjeet. Tuotetakuu kattaa rikkoutuneet komponentit ei auton huoltoa tai siihen liittyvää asennusta.
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy tallentaaksesi tuotteita toivelistalle.